Teollisuustyöväen kirjallinen kulttuuri askarrutti tutkijoita Werstaalla

Teksti: Sami Suodenjoki

Tutkimusprojekti Piston, Pen & Press järjesti Työväenmuseo Werstaalla 7. kesäkuuta 2019 konferenssin, jonka aiheena oli teollisuustyöläisten kirjallinen kulttuuri 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa. Ison-Britannian humanististen tieteiden tutkimusneuvoston rahoittama kolmevuotinen projekti syventyy ensisijaisesti brittiläisiin teollisuustyöläisiin lukijoina ja kirjoittajina, mutta Werstaan konferenssin tavoite oli ammentaa projektiin uusia näkökulmia myös saarivaltakunnan ulkopuolelta. Samalla tutkijoille avautui mahdollisuuksia ylirajaiseen verkostoitumiseen.

Strathclyden ja Manchesterin yliopistojen sekä kansallisen rautatiemuseon johtaman Piston, Pen & Press -projektin kurkottaa vahvasti akateemisen maailman ulkopuolelle. Välineinä tässä ovat yhteistyö Werstaan kaltaisten museoiden kanssa, suurelle yleisölle järjestettävät verkkokurssit, yhteisölliset lukupiirit, näyttelyt sekä musiikki- ja näytelmäesitykset.

Konferenssin puhujista osa edusti työväenjärjestöjä lähellä olevia museoita tai kirjastoja ja käsitteli kokoelmien käyttömahdollisuuksia työläisten kirjoituskulttuurin tutkimisessa. Esimerkiksi Oliver Betts (National Railway Museum, York) pohti esitelmässään keinoja siihen, miten tavalliset työläiset voidaan tehdä näkyviksi teollisuushistoriaa käsittelevissä museoissa. Lynette Cawthra (Working Class Movement Library, Salford) puolestaan puhui edustamansa työväenliikkeen kirjaston kampanjasta ei-akateemisten yleisöjen tutustuttamiseksi ”historiaan alhaalta”. Kampanjaan liittyi muun muassa työpajoja ja vuorokauden mittainen Hackathlon eli yhteistoiminnallinen ohjelmointitapahtuma seuraavan sukupolven protestityökalujen kehittämiseksi.

Erityisen kiehtova oli Ralphin Millsin (Leeds Industrial Museum) esitelmä työläisten valmistamista kipsiminiatyyreistä, joita katukauppiaat myivät ympäri Eurooppaa ja sen ulkopuolella 1800-luvulla. Näiden takareunuksia täyttäneiden miniatyyrien aiheina oli niin Napoleonin ja runoilija John Miltonin kaltaisia kuuluisuuksia kuin Venuksen tai Herakleen kaltaisia mytologisia hahmoja. Halpahintaisten miniatyyrien ostaminen oli mahdollista jopa työläisslummien asukkaille. Suomessa liikkuneiden kaupustelijoiden kapsäkkeihin kipsiminiatyyrit eivät kuitenkaan taitaneet levitä, joskin tätä pitäisi tutkia lisää.

Gordon Tait, Ewa Bergdahl, Ralph Mills ja Minna Sannikka käsittelivät työryhmässään yksittäisiä työväenkirjailijoita ja kirjallista kulttuuria tekstien ympärillä. Oikealla keskustelun vetäjä Oliver Betts Piston, Pen & Press -projektista.

Kirjallisuuden professori Magnus Nilsson (Malmön yliopisto) piirsi konferenssissa ruotsalaisen työväenkirjallisuuden kaaren 1800-luvun lopulta nykypäivään. Nilsson korosti, että Ruotsissa työväenkirjallisuus muodostaa kansallisen kirjallisuuden keskeisen juonteen ja kykenee tavoittamaan suuria yleisöjä. Esimerkiksi tehdastyöläisperheessä varttuneen Moa Martisonin (1890–1964) kirjoja on myyty toista miljoonaa. Työväenkirjallisuuden Ruotsissa saavuttama massasuosio ei kuulosta suomalaisittain kummalliselta, mutta monessa Euroopan maassa työväenkirjallisuutta joutuu etsimään paljon syvempää kirjallisuuden marginaaleista.

Tutkija Wiktor Marzec (Higher School of Economics, Pietari) analysoi esitelmässään yli sataa puolalaisten sosialistien kirjoittamaa omaelämäkertaa, jotka käsittelivät Venäjän vallan ajan loppuaikaa. Marzec toi esiin puolalaisen työväenliikkeen jakautumisen hyvin erilaisiin ryhmittymiin, joiden erot heijastuivat liikkeisiin kuuluneiden ihmisten tapoihin kirjoittaa itsestään.

Jane Weiss (City University of New York) paneutui Uudessa Englannissa toimineen Lowellin tekstiilitehtaan naistyöntekijöiden kirjalliseen kulttuuriin 1800-luvulla. Hänen mukaansa yli puolet Lowellin tehtaalaisnaisista osasi lukea ja kirjoittaa 1800-luvun alkupuolella, ja monet heistä pitivät jopa päiväkirjoja. Kirjallinen aktiivisuus puolestaan aktivoi naisia myös poliittiseen järjestäytymiseen ja työtaisteluihin. Weissin mielestä Lowellin tehtaalaiset ovat kuitenkin jääneet varjoon työläismiehiin keskittyneessä amerikkalaisessa työväenhistoriassa.

Historian professori Antony Taylor (Sheffield Hallam University) käsitteli kiinnostavasti brittiläisen vasemmiston tapaa käyttää omiin tarpeisiin kansallista perinnettä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Taylorin mukaan vasemmistolehdistö etsi luokkataistelun ilmauksia menneiltä vuosisadoilta esimerkiksi viittamalla anglosaksien kansankokouksiin ja vastarintaan normannivalloittajia vastaan. Sosialistikirjailija Robert Blatchford puolestaan rakasti balladeja Robin Hoodista, jonka hän näki maaseudun perinteisen järjestyksen murtajana. Jopa Robinson Crusoeta luettiin vasemmiston piirissä sosialistisena tekstinä, joka kuvasi uuden maailman rakentamista. Taylorin havaitsemalle ilmiölle voi löytää vastineita myös suomalaisesta työväenliikkeestä. Esimerkiksi Edvard Gylling käsitteli nuijasotaa suomalaisen talonpoikaiston yrityksenä irtautua ruotsinkielisten riistäjien ikeestä, kuten Petri Jussila kirjoittaa Gyllingin maatalouspolitiikkaa käsittelevässä väitöskirjassaan.

Konferenssin suomalaispuhujista Alpo Väkevä käsitteli suomalaisten työväenyhdistysten kirjastoja ja niiden sivistysihanteita 1800-luvun lopulla. Minna Sannikka puolestaan hahmotteli Työväen Kalenterin kehittymistä suomalaisten työväenyhdistysten yhteisjulkaisuksi 1890-luvulla ja tarkasteli kahta Työväen Kalenterin tavallisille työläisille järjestämää kirjoituskilpailua.

Marjaliisa Hentilän esitelmän aiheena oli työläisnaisille suunnattu kirjallinen äänioikeusagitaatio ja Hilja Pärssinen sen tuottajana. Samassa työryhmässä Risto Turunen käsitteli Finlaysonin tehtaalaisten käsinkirjoitettua Tehtaalainen-lehteä, josta ilmestyi viisikymmentä numeroa vuosina 1908–1917. Turunen kiinnitti huomiota erityisesti lehdessä käytettyihin eläin- ja konemetaforiin, joiden avulla kirjoittajat kuvasivat tehdastyöläisten oloja ja teollisia valtasuhteita.

Marjaliisa Hentilä keskustelemassa kirjallisista militanteista. Takana Risto Turunen, Wiktor Marzec ja Antony Taylor.

Konferenssin lopussa palattiin vielä esitelmiä yhdistäviin suuriin kysymyksiin: Mikä oikeastaan on teollisuustyöläinen? Eroaako teollisuustyöläinen kirjoittajana jotenkin muista työväenluokkaisista kirjoittajista? Miten voimme päästä käsiksi teollisuustyöläisiin myös lukijoina eikä pelkästään kirjoittajina? Mitkä lähteet voisivat valaista sitä, käyttivätkö he lukutupia ja kirjastoja tai kuuluivatko he lukupiireihin?

Pohdintaa herätti myös ihmisten, tekstien ja ideoiden ylirajainen liike. Lähtökohtana pohdiskelulle toimi runo, jonka Risto Turunen oli löytänyt Finlaysonin tehtaalaisten käsinkirjoitetusta lehdestä ja jossa viitattiin brittiläiseen työtaisteluun. Runo paljastui tarkemman jäljityksen tuloksena lainaukseksi amerikansuomalaisesta Säkeniä-aikakauslehdestä, ja se liittyi Britanniassa puhjenneeseen rautatieläisten valtakunnalliseen lakkoon. Miten brittiläinen työriita oli päätynyt amerikansuomalaisen työväenyhteisön kiinnostuksen kohteeksi ja miten siitä tehty  runo oli löytänyt tiensä edelleen tamperelaisen tehtaalaisyhteisön lehteen? Kiehtovasta kehästä puuttuisi enää se, että runon inspiroimina Finlaysonin työläiset olisivat keränneet lakkoavustusta ja lähettäneet sen brittiläisille rautatieläisille.

Konferenssijärjestäjien yhteenvedon jälleen esiintyi vielä lancasterilainen arkkiveisulaulaja Jennifer Reid, joka versioi suvereenisti brittiläisten katulaulajien osin murteellisia värssyjä 1700- ja 1800-luvuilta.

 

This entry was posted in Uutiset. Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *