Kesäseminaari 2014: Työläisperhe ennen ja nyt

Työläisperhe ennen ja nyt

Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran kesäseminaari

25.–26.8.2014 Työväenmuseo Werstaalla Tampereella

 

Perhe on eräs yhteiskuntamme perusyksiköistä, jonka pohjalta monet asiat rakentuvat ja järjestyvät. Perheessä risteävät yhteiskunnan eri kentät ja tasot: sen ympärillä puhutaan esimerkiksi työstä, taloudesta, moraalista, uskonnosta, lainsäädännöstä, väestörakenteesta, oikeuksista ja velvollisuuksista, mutta yhtä hyvin sukupuolesta, lapsista, kodeista, tunteista ja ihanteista. Perheellä tehdään myös politiikkaa.

Työläisperhettä on määritelty eri tavoin työväenluokan ja keski- ja yläluokan silmissä ja siihen on kohdistettu monenlaisia tuki- ja kontrollitoimia. Työväenliikkeelle työläisperhe on ollut sekä resurssi että politiikanteon kohde. Perheissä eletty sosiaalinen todellisuus rakentui perheeseen kohdistuvien diskurssien ja arkisten elämänkäytäntöjen ja -strategioiden kohtaamispaikkana. Tänäkin päivänä perhe ja koti kiinnittyvät monin tavoin työhön, työelämään ja työssäkäyntiin.

Tervetuloa seminaariin! Osallistumismaksua ei ole, mutta ilmoittautumisia toivotaan kahvitarjoilun vuoksi 18.8.2014 mennessä Kirsi-Maria Hytöselle (kirsi-m.hytonen[a] jyu.fi).

Ohjelma (nimestä klikkaamalla aukeaa esitelmän abstrakti pdf-tiedostona)

Maanantai 25.8.2014

10:15–10:30 Seminaarin avaus. THPTS:n puheenjohtaja Jarmo Peltola

10:30–11:30 Keynote-luento: Pirjo Markkola: Työläiskodin paluu: Perhehistorian sukupolvet

Sessio I: Työläisperhe ja sosiaalinen tuki

11:30–12:00 Antti Malinen: ”Hyvä antaa vähästäkin” – Työläisperheet sosiaalisen tuen lähteenä

12:00–12:30 Matias Kaihovirta: ”Omat apuni eivät riitä.” Punaisten vaimojen ja leskien avustuspyynnöt ja kirjeet valkoisille isännille sisällissodan jälkeen

Lounastauko, omakustanteinen (1h)

Sessio II: Työläisperheen representaatioita

13:30–14:00 Mikko Kemppainen: Perhe, avioliitto ja uskonto työväenliikkeen naiskirjailijoiden tuotannossa 1900–1918

14:00–14:30 Jaana Torninoja-Latola: Työläisperhe Elvi Sinervon kaunokirjallisessa tuotannossa

14:30–15:00 Kahvitauko

Sessio III: Työ, perhe, koti

15:00–15:30 Tapio Bergholm: Näkökulmia kuljetustyöläisten poikamieskulttuuriin

15:30–16:00 Pirita Frigren: Työläisperhe hajallaan – 1800-luvun merityön vaikutukset kotisatamassa perheiden ja paikallisyhteisön näkökulmista

16:00–16:30 Pete Pesonen: Firaabelityö ja suomalaisen työelämän murros 1900-luvun alusta 1960-luvulle

16:30–16:45 Uuden vuosikirjan esittely

17:30 alkaen illanvietto (omakustanteinen): Ravintola UkkoMetso, Kauppakatu 16, yläkerran kabinetti

Tiistai 26.8.2014

Sessio IV: Perheen arjen järjestymisen tapoja

9:00–9:30 Maria Vanha-Similä: Lapsiperheiden koti Forssan tehdasyhteisössä 1950–1970-luvuilla

9:30–10:00 Johanna Mykkänen ja Marja Leena Böök: ”Se arki on sitä, että kotiasiat pyörii ja töissä menee hyvin” – Lapsiperheiden arki 2010-luvulla

Sessio V: Koulutus ja työläisperheiden lapset

10:00–10:30 Kimmo Ketonen: Turun yliopisto työväen lasten opinahjona 1922–39

10:30–11:00 Sinikka Selin: Työläisperheen perintö

Kahvitauko

11:30–12:15 Kaija Heikkinen: Työvelvollinen rintamalla – työläisperheen äiti?

12:15 Seminaarin päätöskeskustelu

Lisätietoja Kirsi-Maria Hytönen (kirsi-m.hytonen[a]jyu.fi), Tuomas Laine-Frigren (tuomas.laine-frigren[a]jyu.fi) sekä THTPS:n puheenjohtaja Jarmo Peltola (jarmo.peltola[a]uta.fi).

 

Comments are closed.