Jussi-Pekka Hakkarainen
Tietoasiantuntija
Kansalliskirjasto
Amerikansuomalaiset kausijulkaisut tutkimuksen lähdeaineistona
Amerikansuomalaisten kausijulkaisujen historia on monivaiheinen ja värikäs. Amerikansuomalaisen lehdistön juuret ulottuvat kaukosiirtolaisuuden alkuvaiheisiin, ja ensi vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta suomalaisen siirtolaislehdistön synnystä. Esitelmässään Kansalliskirjaston Jussi-Pekka Hakkarainen käy läpi amerikansuomalaisten kausijulkaisujen kokoelmahistoriaa ja niiden saattamista laajempaan yleisökäyttöön eri aikoina.
Antti J. Muikku julkaisi vuonna 1876 Amerikan Suomalaista Lehteä ja myöhemmin Lehtistä, mutta molemmat lehdet olivat lyhytikäisiä. Myös Matts Fredin julkaisut Swen Tuuva ja Sankarin maine vuosina 1878-1881 kohtasivat saman kohtalon. Lyhytikäisyys oli tyypillistä 1800-luvun lopun amerikansuomalaisille kausijulkaisuille, joista vain 15 jatkoi toimintaansa 1900-luvulle.
Pohjois-Amerikkaan siirtyneiden suomalaisten julkaisutoiminta oli vilkasta, ja suomen- ja ruotsinkielisille kausijulkaisuille oli tilausta. 1860-luvulta 1930-luvun alkuun Suomesta emigroitui Pohjois-Amerikkaan lähes 400 000 suomalaista, ja siirtolaisuuden huippuvuosina 1900-luvun alussa Yhdysvalloissa asui 150 000 ja Kanadassa 40 000 Suomessa syntynyttä siirtolaista. Siirtolaisten yhteisöt olivat monikielisiä ja lukutaitoisia, mikä loi tarpeen kulttuuriselle itseilmaisulle ja tiedon omaksumiselle.
1900-luvun alussa suomalaisten siirtolaisten julkaisemien sanomalehtien määrä oli noin 60, ja vuosisadan vaihteessa ilmestyi yhä 15. Vuoden 1900-1920 välillä julkaistiin 34 uutta sanomalehtinimekettä. Amerikansuomalaisten sanomalehtien levikki oli laajimmi llaan 1920-luvulla, jopa yli 100 000 kappaletta, joista työväenlehtien levikki oli yli 60 000 kappaletta. Suomalaisten siirtolaisten määrä alkoi laskea 1920-luvulla, mikä heijastui julkaisutoiminnan vähenemisenä.
Pohjoisamerikkalaisten julkaisujen tallentaminen ja kerääminen alkoi jo 1800-luvulla. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralla oli Yhdysvalloissa oma asiamies, C. A. Grönlund, joka toimitti seuralle lähes kaikki 1880- ja 1890-luvuilla julkaistut lehdet. Vuonna 1881 David Castrén lähetti Suomen Keisarillisen Aleksanterin-Yliopiston Yleiselle kirjastolle ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden deponoitavaksi. 1920-luvulla Carl H. Salminen otti toimekseen amerikansuomalaisen kirjallisuuden keräämisen, ja myöhemmin Hans Rudolf Wasastjerna ja Armas K. E. Holmio jatkoivat tätä työtä.
Kansalliskirjasto on digitoinut amerikansuomalaisia sanoma – ja aikakausilehtiä, mutta kokoelmat ovat edelleen puutteellisia, erityisesti 1890-luvun lopun ja 1900-luvun alun osalta. Digitaalinen tutkimus mahdollistaa laajempien aineistojen analysoinnin ja vertailevan tutkimuksen. Amerikansuomalaiset kausijulkaisut ovat esimerkki tutkimattomista lähdeaineistoista, ja niiden digitointi ja tutkimus ovat jääneet kansallisten projektien katveeseen. Kansalliskirjasto julkaisi kesällä 2024 amerikansuomalaisten kausijulkaisujen digitaalisen kokoelman, joka sisältää noin 250 kausijulkaisunimekettä vuodesta 1876 lähtien.
FT Konsta Kajander, Jyväskylän yliopisto
Työväenlehdistön sivistyskeskustelu paikalliskirjeissä Suupohjan Työmiehestä eduskuntauudistukseen
Käsittelen esitelmässäni työväenlehdistön roolia työväen sivistyksen edistäjänä ja sivistyskäsitysten muokkaajana. Näkökulmani on kulttuurientutkimuksessa. Olen kiinnostunut työväen arkikokemuksista, jotka ilmenevät parhaiten työväenlehdistön paikallisosastoihin lähetetyissä lukijakirjeissä. Kirjeet antavat hyvän näkymän työväen identiteettiprosessien tarkasteluun. Niiden kautta työväentutkijat voivat selvittää työväenliikkeen nousua ja sen
tavoitteiden vastaanottoa maaseudulla ja kaupungeissa sekä työväkeä koskevien kulttuuristen arvojen rakentumista paikallistason määrittelyjen perusteella. Erityisen kiinnostavaksi aineiston tekee kulttuuristen arvojen ja ideologioiden päällekkäisyys. Työväenaatteen sosialistisen ideologian lisäksi kirjeet kommentoivat myös nationalistisia, porvarillisia, kristillisiä ja talonpoikaisia arvoja, joilla oli vaikutusta myös sivistyskeskusteluihin.
Lähestyn työväen sivistystä kognitiivisen kulttuurintutkimuksen näkökulmasta tulkitsemalla kirjoittajien kategorisointeja kulttuuristen mallien teorialla. Esitän antropologi Bradd Shoren jaottelun perusteella työväen lehdistön rakentamat kulttuuriset mallit deskriptiivisinä ja preskriptiivisten malleina. Deskriptiivisissä malleissa (models of) kirjoittajat kuvaavat aikalaisnäkemyksiä työväen kategoriaan liitetyistä ominaisuuksista, arvoista ja normeista, jotka rakentuvat sääty-yhteiskunnan kulttuuristen mallien pohjalle. Preskriptiivisissä malleissa (models for) kirjoittajat puolestaan rakensivat tulevaisuuteen suuntaavia työväen arvoja. Näihin arvoihin sisältyi keskeisesti työväen sivistyksen parantaminen koulutuksen, kasvatuksen ja itsensä kehittämisen avulla. Paikalliskirjeet antavat hyvän näkymän siihen, millä tavalla sivistystä koskevat mallit rakentuivat työväestön näkökulmasta, millä tavalla talonpoikaiset arvot heijastuvat kirjoittajien kategorisoinneissa sekä miten kirjeenvaihtajat muokkasivat ja sulauttivat sääty-yhteiskunnasta periytyneitä arvoja osaksi uusia, luokkatietoisen työväen malleja.
Hanne Koivisto FT
Turun yliopisto, kulttuurihistoria
Vasemmiston kulttuurilehdet vastarinnan ja propagandan kanavina ennen ja jälkeen sotavuosien
Esitelmässäni tarkastelen vasemmistolaisten kulttuurilehtien esittämän vastarinnan ja muutoksen tavoitteita sekä lehtien tunteisiin vetoavia ja propagandistisia keinoja vaikuttaa lukijakuntaansa. Tutkimani lehdet ovat 1930-luvulla ilmestyneet Tulenkantajat ja Kirjallisuuslehti sekä sodan jälkeen joitakin vuosia ilmestynyt 40-luku. Keskeiseen asemaan nousevat lehtien pää- ja kulttuuritoimittajat, lehtityötä avustaneen vasemmistoälymystön jäsenet sekä Kirjailijaryhmä Kiilan aktiivit.
Kysyn myös, minkälainen asenne kulttuurilehtien lukijakunnaksi toivotuilla radikaaleilla työläislukijoilla oli kulttuurilehtiä kohtaan. Huomioin tässä tapahtuneen muutoksen sotaa edeltävien vuosien myönteisestä asenteesta sodan jälkeiseen välinpitämättömyyteen ja jopa vihamielisyyteen, mikä selittyy vasemmistolaisen työväenliikkeen poliittisten olosuhteiden vapautumisella, jolloin se ei enää tarvinnut kulttuuria oman taistelunsa toteutuspaikaksi.
Huomioin kulttuurilehtien suhteen SDP:hen 1930-luvulla ja sodan jälkeen SKP:hen. Kummassakaan tapauksessa suhde ei ollut yksiselitteinen vaan sidoksissa poliittiseen ja jopa maailmanpoliittiseen tapahtumahistoriaan. 1930-luvulla radikaalit kulttuurilehdet olivat selkeässä oppositioasemassa SDP:n maltilliseen enemmistöön nähden. Sodan jälkeen kulttuurilehtien – samoin kuin SKDL:n Vapaan Sanan kulttuurikirjoittelun – piti vedota porvarillisen puolen vapaamielisiin ja vetää heitä vasemmistoon. Tämä asetti kulttuurilehdet toimittajineen ja kirjailijoineen SKP:n propagandavälineeksi ja mielipiteenmuokkaajiksi, kunnes he tulivat puolueelle tarpeettomiksi.
Laajemmaksi kontekstiksi hahmotan radikaalien kulttuurilehtien sidoksen kansainväliseen kulttuurielämään ja päivänpolitiikkaan, kansainvälisiin kulttuurilehtiin ja näiden toimittajiin. Se, mitä Suomessa vasemmistoradikaalien kulttuurilehtien kentällä tapahtui, oli osa laajempaa kansainvälistä liikettä, ja koski myös eurooppalaisia äärivasemmiston kulttuurilehtiä ja näiden toimittajia. Heitä jopa yhdisti monesti sama kohtalo – sodan lähestyessä vangitsemiset kommunistisesta toiminnasta syytettynä ja sotien jälkeen erottamiset ja eroamiset kommunistisesta puolueesta, kun NKP suoristi rivit monissa Euroopan kommunistisissa puolueissa kylmän sodan tehdessä tuloaan.
Lotta Leiwo
Väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto
”Naiset imperialismia vastaan” – Pohjois-Amerikan suomalaisten naisten ambivalentti solidaarisuus työväen naisasialiikkeessä
Tässä esitelmässä tarkastelen suomalaisten naisten toimintaa Pohjois-Amerikan työväen naisasialiikkeessä sekä heidän osallisuuttaan ruohonjuuritason asutuskolonialismiin. Suomalaisilla siirtolaisilla oli merkittävä rooli 1900-luvun alun Pohjois-Amerikan työväenliikkeessä. Tuohon aikaan työväenliikkeen naiset osallistuivat myös ensimmäisen aallon feminismiin, puhuen esimerkiksi naisten äänioikeuksien puolesta sekä korostaen naisasialiikkeen tärkeyttä vasemmistolaisen toiminnan piirissä. Samalla kun suomalaiset taistelivat työläisnaisten oikeuksien puolesta, he olivat osa eurooppalaista kolonialistista projektia, jonka tavoitteena oli alkuperäiskansojen syrjäyttäminen ja rodullisesti valkoisen hegemonian saavuttaminen esimerkiksi kulttuurisella ”sivistystyöllä”. Kolonialismia pidetään modernin ja kapitalismin projektina. Kapitalismi olikin myös Pohjois-Amerikan suomalaisen työväenluokan kritiikin keskiössä esimerkiksi suomenkielisessä sosialistisessa printtimediassa.
Esitelmäni keskittyy Pohjois-Amerikan suomalaisten naisten kirjalliseen ilmaisuun naisille ja lapsille suunnatuissa printtijulkaisuissa 1910- ja 1920-luvuilla. Näitä julkaisuja toimittivat ja niihin kirjoittivat pääsääntöisesti naiset. Julkaisujen tavoitteena oli edistää poliittista agendaa, kouluttaa vertaisia sekä lapsia sosialistiseen maailmankuvaan sekä välittää suomalaista kulttuuria lukijalähtöisesti. Keskeisiä tekstilajeja olivat artikkelit, tarinat, runot, paikkakuntakirjeet, kasvatus- ja kotitalousohjeet sekä pienet uutiset. Eri tekstien kautta sosialistista maailmankuvaa ja naisasialiikkeen merkitystä selitettiin myös alkuperäiskansoja diskursiivisesti hyödyntämällä. Lisäksi niissä opetettiin Pohjois-Amerikan historiaa sosialistisesta näkökulmasta, kritisoitiin kapitalismia ja imperialismia sekä pyrittiin osoittamaan solidaarisuutta alkuperäiskansoja kohtaan. Solidaarisuus oli kuitenkin ambivalenttia: kirjoitukset myös tuottivat ja uusinsivat asutuskolonialistisia käsityksiä nykypäivään kuulumattomista alkuperäiskansoista ja heidän sivistymättömyydestään. Esitelmäni käsittelee erityisesti seminaarin teemoja ”Työväki, media ja sukupuoli” sekä ”Työväen median kansainvälisyys”.
Petri Paju, dosentti, erikoistutkija
kulttuurihistoria, Turun yliopisto
Amerikansuomalaiset työväenlehdet ja Suomi 1917–1918
Esitelmässä kysyn, millainen Suomi piirtyi esiin siirtolaisten sanomalehdissä Atlantin takana otsikon aikavälillä. Kuinka kriisiaika ja sisällissota muuttivat käsityksiä Suomesta erityisesti amerikansuomalaisissa työväenlehdissä? Yhdysvalloissa ja Kanadassa asuvien suomalaisten työläisten toiveet Suomen suhteen kokivat voimakkaan muutoksen toivotusta tulevaisuudesta kohti karvasta pettymystä keväällä 1918. Itsenäistynyt valtio joutuikin ”lahtarien” käsiin, kuten valkoisia ja valkoista Suomea ryhdyttiin nimittämään Pohjois-Amerikan työväenlehdissä. Toisin kuin Suomessa Amerikassa työläisten ei tarvinnut varoa sanojaan vanhasta kotimaasta.
Hankkeemme nimeltään Kuvitellut kotimaat. Pohjois-Amerikan suomalainen lehdistö 1876–1923 ja ylirajaisen kulttuurin digitaalinen tutkimus on edistänyt siirtolaislehdistön digitointia Kansalliskirjastossa, ja keskittyy jatkossa verkkoon avatun lehdistön analyysiin sekä perinteisin että uusin, tekoälyavusteisin menetelmin. Riippuen hankkeen etenemisestä kerron esitelmässä hieman myös uusien menetelmien annista. Esityksen fokusoiminen vuosiin 1917–1918 on yhdenlainen koetutkimus digitoimalla uudistetusta lehtimateriaalista.
Annetuista teemoista aihe sopii esimerkiksi kohtaan työväen median kansainvälisyys. Lehtiaineistoa on runsaasti ja tutkimustulokset ovat alustavia, mutta ne toivottavasti kertovat siitä, kuinka digitoitu siirtolaislehdistö voi tuoda erilaisia ja entistä tarkempia näkökulmia myös työväen ja median jaetun historian tarkasteluun ja ymmärtämiseen.
Lisätietoa hankkeesta Kuvitellut kotimaat: https://sites.utu.fi/kuvitellutkotimaat/
Eelis Rintakoski
Oulun Yliopisto
TYU-lehden ja TNU-lehden urheiluihanteet
Tein kandidaatin työni aiheesta ”Urheilun ja urheilijan ihanne Työväen urheilulehdessä ja Työläisnaisten urheilulehdessä 1917–1927”. Työssäni pyrin selvittämään kahden työväen urheilulehden kuvaa siitä, millainen ideaali urheilijan tulisi olla ja minkä takia urheilua tuli työväen harrastaa. Lehdissä näkyi selkeä pyrkimys yhdistää urheilu poliittisiin tavoitteisiin ja kärkkäimmillään urheilu edisti työväen taistelua kapitalismia vastaan. Lehdet jatkavat ajalleen tyypillistä ”me-he” jaottelua luodessaan ajatusta ”työväestä” ja ”porvareista”. Työväen urheilun nähdään ennaltaehkäisevän tehdastyön luomia fyysisiä rasituksia, jotka perimältään johtuvat kapitalistisesta yhteiskunnasta, jossa työväen ainut omaisuus ja tuotannon väline on oma ruumis.
Lehdet ovat vahvan vasemmistolaisia mutta mielenkiintoisesti lehdissä näkyy arvoja, jota voitaisiin nähdä enemmin ns ”porvarillisina”. Etenkin isänmaallisuuspuhe ja sukupuolinormit näyttäytyvät edistävän jopa konservatiivisia ajatuksia. Naisten ja miesten urheiluun suhtaudutaan selkeästi eri tavalla, jota selitetään sillä, että naisilla ja miehillä on tiettyjä ”luontaisia” eroja. Naiskilpaurheilijoiden määrän vähyyttä perustellaan naisten fyysisten
voimien luontaisella vähyydellä, jolloin ainoastaan erityisen vahvat naiset voivat kilpailla. Urheilun nähdään edistävän naisten kohdalla kauneutta ja terveyttä, mutta miesten ”luontaista valloitushalua” voidaan hyvällä tavalla tyydyttää urheilulla. Kansan urheilusta puhutaan luontaisena ja historiallisena perinteenä, jota organisoitu urheilu jatkaa. Lehdet näkevät osittain luonnollisina asioina suomalaisuuteen liitetyt perinteet ja sukupuolinormit, joiden juuret löytyvät enemmin porvarilliselta puolelta.
Kilpaurheilu jakaa lehdissä mielipiteitä sillä, siinä nähdään piilevän kapitalismin rappion vaara. Tässä asiassa lehden poliittisuus törmää käytäntöön, sillä kilpaurheilusta tuli työväenkin piirissä yhä suositumpaa, jolloin sen täysi kieltäminen olisi haastavaa. Lehdet näkyvät hyväksyvän osan arvoista kuten kilpailu, suomalaisuus ja perinteiset sukupuolinormit ikään kuin luontaisina ja epäpoliittisina. Lehdet arvostelevat porvaripuolen näennäistä
puolueettomuutta välineenä huijata työväkeä hyväksymään työväkeä riistävää politiikkaa. Olympialaiset ja Suomen voimisteluliitto ja näiden puolueettomuus kyseenalaistetaan. Kuitenkin voimistelukisoissa oli yleistä arvostella kilpailijoiden ruumiita suoritusten lisäksi, joka kertoo risteämiskohdista ja mahdollisesti aikaisempien vuosien arvojen elämisestä työväen puolella. Urheilijoiden persoonaa ja ominaisuuksia kritisoitiin ja ideaalipainijaksi ei riittänyt hyvät taidot ottelussa, vaan sen lisäksi raittius ja ”kauneus” oli tärkeää. Kaunis-sana oli hieman erilainen lehdissä kuin se on nykyään. Kauneutta oli harmoninen, sopusuhtainen ja sääntöjä rikkomaton ottelija. 1800-luvun lopun urheilussa antiikin ihannointi ja antiikin sopusuhtaisuus, harmonia ja kauneus olivat tärkeitä. Tai ainakin 1800 -luvun ajattelijoiden romanttinen käsitys antiikista jonkinlaisena rauhan ja harmonian kultakautena näkyi
urheiluliikkeessä. On mahdollista, että tällainen abstrakti ajatus harmoniallisesta urheilusta jatkoi elämää työväen urheilulehdissä, joka selittäisi vaikeasti käsitettävän ”kauniin” urheilun painottamisen mitä lehdissä näkyy suhteellisen usein.
Kirsti Salmi-Niklander, Helsingin yliopisto
”Kiipin kivitoukat” ja ”töröpillin remputtajat” – Rockportin (Massachusetts) suomalaisyhteisön ideologisia jännitteitä ”nyrkkilehdissä” ja painetussa lehdistössä
Esitelmässäni tarkastelen Rockportin (Massachusetts) suomalaisyhteisön ideologisia jännitteitä 1900-luvun alussa. Suomalaisia siirtolaisia rekrytoitiin Cape Annin graniittilouhoksille 1890–1910. Louhoksilla työskentelevistä suomalaisista käytettiin nimitystä ”Kiipin kivitoukat”. Rockportin ja Lanesvillen suomalaisyhteisöjen säilyneet arkistokokoelmat ovat poikkeuksellisen laajat, mukaan luettuna Rockportissa toimineen raittiusseura ”Walon Leimun” käsinkirjoitettu ”nyrkkilehti” Walotar (yli 1000 sivua, 1903–1925). Kansalliskirjaston digitoidut amerikansuomalaiset kausijulkaisut tarjoavat erinomaisia mahdollisuuksia painettujen ja käsinkirjoitettujen lehtien vuorovaikutuksen tutkimukseen (Salmi-Niklander & Turunen 2022). Amerikansuomalaista lehdistöä tutkitaan Hannu Salmen johtamassa tutkimushankkeessa ”Kuvitellut kotimaat. Pohjois-Amerikan suomalainen lehdistö 1876–1923 ja ylirajaisen kulttuurin digitaalinen tutkimus”.
Amerikansuomalaisten siirtolaisten järjestökenttä oli ideologisesti hyvin monitahoinen. Raittiusseurat jakaantuivat konservatiivisiin ja vapaamielisiin. Sekä Rockportissa että Lanesvillessa toimi 1900-luvun alussa rinnakkain kaksi raittiusseuraa. Walotar-lehden ensimmäisten vuosikertojen (1903–1908) sisältö oli vahvasti sosialistinen ja kirkonvastainen. Sisäiset jännitteet kärjistyivät vuonna 1907, kun sosialistit suljettiin ulos ”Walon Leimun” toiminnasta. Sosialistit rakensivat oman ”haalinsa” ja perustivat työväenyhdistys Murtajan 1910. Walotar-lehdessä nousevat esille myös jännitteet raittiusseuran aktiivien ja torvisoittokunnan (”töröpillin remputtajat”) välillä. Vuoden 1909 jälkeen Walotar-lehden sisältö painottui entistä vahvemmin paikallisyhteisön tapahtumiin ja myös naistoimittajia tuli mukaan.
Tarkastelen esitelmässäni erityisesti murrosvaihetta Rockportin työläisyhteisössä vuosina 1907–1909. Miten ideologisia jännitteitä käsitellään Walotar-lehdessä ja painetussa lehdistössä (Raivaaja, Raittiuslehti, pilalehti Lapatossu)? Millaisista lähteistä tekstejä on lainattu ja muokattu? Käytän lähteenä myös Uuden Englannin suomalaissiirtolaisia käsittelevää tutkimusta (Liedes 1982, Schwartz 1988).
Lähteitä:
Liedes, Liisa (1982). The Finnish imprint. The New England experience. Fitchburg: New England Finnish
American Bicentennial Committee.
Salmi-Niklander, Kirsti & Turunen, Risto (2023). Copying, citing and creative rewriting. The transmission of
texts in Finnish handwritten newspapers. Martyn Lyons (ed), The common writer in modern history.
Manchester: Manchester University Press, 176–194.
Schwartz, Jonathan (1988). ”The quarries are silent”. Notes on a Scandinavian Community in New England.
American Studies in Scandinavia, Vol. 20: 15–26.
Satu Sorvali, FT, tutkija
Turun yliopisto, kulttuurihistoria
Naistenlehti Kodin-Ystävän (1899–1905) kuva ”kansannaisista” ja heidän suhteestaan lehdistöön
1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun työläisten ja median suhdetta tarkastelevassa tutkimuksessa on korostunut luonnollisesti työväenlehdistö, joka sai alkunsa Suomen suuriruhtinaskunnassa 1890-luvulla. Työväestön ja säätyihin kuulumattomien mediasuhdetta voidaan kuitenkin tarkastella myös muun aikakauden lehdistön kautta.
Yksi ensimmäisistä työläisnaisille sekä erityisesti maaseudun alemman sosiaaliluokan naisille suunnatuista suomalaislehdistä oli viipurilaisen naisasialiikkeen aktiivin, Aurora Olinin (1855–1924) perustama ja yksin toimittama Kodin-Ystävä, jota julkaistiin seitsemän vuoden ajan 1899–1905. Olin ja hänen lehtensä ovat jääneet pitkälti tutkimuksen katveeseen siitä huolimatta, että Kodin-Ystävä oli ensimmäisiä eksplisiittisesti työläisnaisille suunnattuja, naistenlehdiksi tulkittavia aikakauslehtiä Suomen suuriruhtinaskunnassa. Keskiluokkaisella, virkamiehen rouvalla Olinilla riitti intoa ja tunteenpaloa naisasiaa, toimittamista ja kirjoittamista kohti, ja se olikin välttämätöntä, koska lehtien toimittaminen oli sekä taloudellisesti että henkisesti raskasta ja yksinäistä puuhaa. Kodin-Ystävä kärsi toimintansa alusta loppuun paitsi tilaajien myös avustajien puutteesta, ja Olin joutuikin tuottamaan varsinkin alkuvuosina lehden sisällön pitkälti yksin.
Vaikka lehti oli suunnattu alemman sosiaaliluokan naisille, Olin puhutteli useimmiten pääkirjoituksissaan ja muissa teksteissään sivistyneistönaisia, ja silloin harvemmin, kun hän kirjoitti suoraan ”kansannaisille”, hänen retoriikkansa oli alentuvaa näihin nähden. Hän esimerkiksi kirjoitti nimimerkin varjossa siitä, kuinka harva nainen maaseudulla luki lehtiä ja antoi ymmärtää, etteivät esteet lukemiselle olleet todellisia. Palvelijoiden asioita käsitellessään hän korosti usein näiden ammattitaidottomuutta. Olinin ristiriitainen tyyli pantiin merkille työväenliikkeen piirissä. Esimerkiksi liikkeen edustaja ja myöhemmin toimittajana toiminut Hilja Liinamaa (Pärssinen) totesi, etteivät Suomen Naisasialiikkeen toimittaman Koti ja Yhteiskunta -lehden ja Olinin Kodin-Ystävän kaltaiset julkaisut eivät olleet aidosti sosialismin puolella, vaan edustivat ennakkoluuloista ja vanhakantaista näkökulmaa. Olin vastasi Liinamaan ja muiden kritiikkiin, ettei hänen tarkoituksensa ollut solvata, vaan vilpittömästi ja rehellisesti tuoda esiin erilaisia epäkohtia, joita tulisi ratkoa kaikkien parhaaksi. Olin kannusti ”kansannaisia” kirjoittamaan Kodin-Ystävään ja lehdessä julkaistiinkin joitakin heidän tekstejään. Jää kuitenkin arvailujen varaan, kuinka tunnettu Kodin-Ystävä oli työläistaustaisten lukevien naisten piirissä. Lehden ongelmallinen puhuttelutyyli ei varmastikaan avittanut uusien tilaajien tai kirjoitusten hankkimisessa, ja silloin kun Olinille lähetettiin tekstejä, ne eivät useinkaan vastanneet hänen laatukriteerejään, eivätkä päätyneet julkaistavaksi.
Kodin-Ystävä avaa kiintoisan näkökulman varhaisten suomalaisten naistenlehtien maailmaan sekä työväkeä koskevien erilaisten näkemysten väliseen kuiluun. Miten Kodin Ystävä -lehdessä kuvattiin työläisiä ja ”kansannaisia” sekä heidän lehtimedian käyttöään, ja millä tavoin heitä puhuteltiin? Entä mikä teki Kodin-Ystävästä työväenliikkeen silmissä ”vanhakantaisen ja ennakkoluuloisen”?
FM Asta Sutinen
Helsingin yliopisto
Sanomalehdet huvipostin herättämien tunteiden näyttämönä 1900-luvun alun Suomessa
Työväenyhdistysten ja muiden kansalaisjärjestöjen ohjelmalliset iltamat olivat paikallisyhteisöissään mediatapahtumia jo 1900-luvun alun Suomessa. Iltamia mainostettiin sanomalehdissä, ja jälkikäteen lehdissä kirjoiteltiin arvioivia raportteja ohjelmanumeroiden laadusta ja yleisön käytöksestä. Lehdissä nähtiin myös runsaasti iltamia koskevaa yleisönosastokirjoittelua, kun iltamissa tapahtuneiden konfliktien jälkipuintia jatkettiin kirjallisesti. Sanomalehtikirjoittelu mahdollisti myös työväenluokkaisista taustoista oleville kirjoittajille väylän ilmaista julkisesti mielipiteitään. Iltamien ohjelmanumeroista etenkin huviposti motivoi monet kärkkääseen yleisönosastokirjoitteluun. Huvipostissa moni sai lunastaa nimelleen osoitettuja solvauskirjeitä, joiden kirjoittajat piiloutuivat anonymiteetin taakse. Nimetön henkilökohtaisiin tai poliittisiin motiiveihin nojautuva solvauskirje aiheutti vastaanottajassaan negatiivisia affekteja, ja näiden tunteiden käsittelyyn sanomalehtien palstat tarjosivat oivallisen alustan.
Huvipostia materiaalisina kirjeinä on säilynyt vain vähän ja fragmentaarisesti, mutta digitoidun sanomalehtiaineiston kautta on mahdollista tutkia ilmiötä, joka 1900-luvun alun järjestökulttuuriin osallistuville ihmisille oli monien ristiriitaistenkin tunteiden varaventtiili. Ajankohtana 1900-luvun ensimmäinen vuosikymmen oli monien poliittisten tulevaisuuksien ja emämaa Venäjän sortopaineiden kyllästämä. Vaikeita tunnekokemuksia purettiin anonyymisti huvipostiin, joka oli myös aikaisemmin kouluttamattomalle väestönosalle keino opetella kirjallista ilmaisua orastavan koululaitoksen ulkopuolella.
Huviposti ei jäänyt runsaan jälkikeskustelun vuoksi ainoastaan iltamayleisön tapahtumasidonnaiseksi kokemukseksi tai kahden henkilön keskinäiseksi viestinvaihdoksi. Sanomalehtikeskusteluissa paheksuttiin huvipostin väärinkäyttäjiä, etsittiin syyllisiä ja puolustettiin niin henkilökohtaista kunniaa kuin yhteisön arvoja. Tarkastelen huvipostia luokkasidonnaisena ja erilaisista paikallisista tunneyhteisöistä koostuvana mediailmiönä. Etsin aineistosta ensinnäkin puheenvuoroja, joissa työväenluokkaiset kirjoittajat käyttävät sanomalehtipalstaa oman asemansa puolustamiseksi. Toisaalta pohdin aikalaiskäsityksiä huvipostin väärinkäytösten syistä ja näkemyksistä ilmiön luokkasidonnaisuudesta.
Santeri Vuori, FM
Turun yliopisto
Työväenlehdet työväenluokkaisen taideyleisön tuottajina suurlakosta sisällissotaan 1905–1918
Tässä historiallista sanomalehtitutkimusta ja taidehistoriallista tekstitutkimusta yhdistävässä esitelmässä ehdotan, että vuosina 1905–1918 suomalaisella työväenlehdistöllä oli keskeinen potentiaali paikata puutteelliseksi koettua kuvataidekasvatusta tarjoamalla lukijoille samaistumispinta kuvataiteesta nauttimiselle. Suomalaisten sanomalehtien taidekritiikkiä ja taidekeskusteluja 1900-luvun alussa on tutkittu runsaasti (esim. Valkonen 1973; Kallio 1991; Huusko 2007; Kivirinta 2014; Siukonen 2023), mutta yhdessäkään tutkimuksessa ei ole huomioitu primääriaineistona työväenliikkeen piirissä julkaistuja sanomalehtiä, vaikka niissä julkaistiin runsaasti taidekritiikkiä ja kuvataidetta koskevia kirjoituksia tuolla ajanjaksolla. Esitelmäni sopii esimerkiksi teemojen ”Työväen kuva mediassa ja media luokkasuhteiden rakentajana” sekä ”Media, vastarinta ja propaganda” alle.
Tämä esitelmä perustuu taidehistorian pro gradu -tutkielmaani (Vuori 2024), jossa analysoin kaikkiaan 273 kuvataidetta käsitellyttä kirjoitusta 17 suomenkielisestä työväenlehdestä vuosiväliltä 1905–1918. Yhtenä tutkimuskysymyksenäni oli, miten ideologia (käsitettynä Marxilaisesti omistussuhteisiin ja luokka-asemaan perustuvana ajattelun ja tietämisen järjestelmänä) näkyy näiden lehtien kuvataidetta käsittelevissä kirjoituksissa. Yhtenä tutkimustuloksena havaitsin, että yksi kirjoitusten ideologisena pidettävä funktio oli eräänlaisen työväenluokkaisen taidetta arvostavan ja kaipaavan subjektin tuottaminen. Tässä esitelmässä syvennyn tähän havaintoon ja esitän, että 1900-luvun alun työväenlehtien taidekritiikin ja taidetta koskevien kirjoitusten keskeinen funktio oli herättää työväenluokkaisessa lukijakunnassa kiinnostus taiteeseen ja tuottaa
kokemus siitä, että kuvataide on myös työtä tekevää luokkaa varten.
Teoreettisena perustana argumentilleni käytän Michel Foucault’n (1969) ajatusta diskurssien tuottamasta subjektiviteetista sekä Louis Althusserin (1971) kehittämää, ideologiassa elävien subjektien tuottamista selittävää interpellaation käsitettä. Interpellaatio tapahtuu esimerkiksi tekstien välityksellä lukijan tunnistaessa itsensä mahdolliseksi puhuttelun kohteeksi tai samaistuessa tekstin subjektiin. Yhdistämällä näitä käsitteitä aineistossa hahmottuvasta taidediskurssista voidaan piirtää esiin sen subjekteja tuottava funktio.
Tässä esitelmässä tulen nostamaan esimerkkejä muun muassa Työmiehestä, Kansan Lehdestä ja Sosialistista niistä aineistossa havaitsemistani diskursiivisista piirteistä, joiden tulkitsen palvelevan yllä kuvaamani tapaista diskursiivis-ideologista subjektiviteetin tuottamista. Tiivistetysti nämä piirteet ilmenivät erityisesti työväenluokkaisten aiheiden peräänkuuluttamisessa ja tällaista taidetta esitelleiden näyttelyiden suosittelemisessa lukijoille, mutta myös kaikenlaisen taiteen selostamisessa ja yleisesti taidenäyttelyissä vierailuun kehottamisessa. Esitän, että tällaisena diskurssi palveli vastaideologista positiota, josta katsoen lehtien kirjoittajat kokivat kuvataiteen olevan varattu porvarillisen yläluokan huviksi ja josta työväenluokan koettiin olevan ulossuljettu. Tästä näkökulmasta tulkittuna kirjoitukset näyttäytyivät pyrkimyksenä haastaa taiteen koettu luokkarajaisuus ja siten keinona tuottaa vastapainoksi työväenluokkainen, kuvataidetta kaipaava ja ymmärtävä toimija. Ajattelen, että näin työväenlehtien rooli voidaan nähdä niin keskeisenä luokkasuhteiden rakentajan kuin vastarinnan paikkana myös kuvataiteen tapauksessa.
Mikael Wallin, Tampereen yliopisto
Työväenluokkaisiin elämäntyyleihin kohdistetut normatiiviset asenteet
Kulttuurisosiologinen tutkimus lähestyy yhteiskuntaluokkaa kahdella eri tavalla. Objektiivisessa luokkakäsityksessä luokka määritellään usean konkreettisen, toisiinsa limittyvän taustatekijän summana. Tämä on perusteltua, sillä yleisesti ottaen tällaiset taustatekijät korreloivat ihmisten luokkaidentiteettien kanssa. Subjektiivisessa luokan määritelmässä luokan taas ei katsota olevan olemassa vain objektiivisena annettuna kategoriana vaan identiteettinä, johon ihmiset saattavat samaistua riippuen useammasta taustatekijästä kuin vain ammattinsa perusteella.
Erityisesti elämäntyylit ovat olleet keskeinen tutkimuskohde luokkatutkimuksessa, sillä ihmisillä on sekä luokka-asemalleen tyypillisiä elämäntyylejä, että elämäntyylejä, jotka vastaavat aikaisempaa tai tavoittelemaansa luokka-asemaa.
Tässä tutkimuksessa lähestyn tätä objektiivisen ja subjektiivisen luokan suhdetta tarkastelemalla luokkaan sidonnaisia merkityksiä verkkoalustoilla sanaupotusten avulla, joka on tekstien puolueellisten merkitysten mittaamiseen käytetty laskennallinen menetelmä. Tutkimuskysymykseni on: minkälaisia kulttuurisia luokkasidonnaisia asenteita liittyy työväenluokkaisille elämäntyyleille suomenkielisessä internetissä? Toteutan tutkimuksen kolmivaiheisena sekamenetelmätutkimuksena. Ensimmäisessä vaiheessa käytän Tilastokeskuksen Kulttuuri ja vapaa-aika Suomessa 2017 -kyselyaineistoa tunnistaakseni joukon kulttuurisia aktiviteettejä, jotka ovat tyypillisimpiä työväenluokan edustajille. Toisessa tutkimusvaiheessa koulutan sanaupotusmalleja käyttäen hyväksi useaa eri sosiaalisen median aineistoa, kuten Kielipankin Suomi24 aineistoa vuosilta 2001-2020 ja Meta Content Library -palvelua. Tarkastelen työväenluokkaisten elämäntyylien sijoittumista näissä sanaupotuksissa useampaan eri dikotomiseen sanapariin, jotka reflektoivat sosiaalista luokkaa, kuten rikasköyhä tai työväenluokka-keskiluokka. Kolmannessa tutkimusvaiheessa rajaan sanaupotuksiin käytetyistä aineistosta edustavan otoksen lähilukua varten varmistaakseni laskennallisen vaiheen havainnot, sekä täydentääkseni tutkimustuloksia yksityiskohtaisemmalla laadullisella tulkinnalla.
Alustavat tulokseni käyttäen Turku NLP:n kouluttamaa Finnish Internet Parsebank Word2Vec -mallia antavat ymmärtää, että työväenluokan suosimia kulutuskulttuurin muotoja ei tunnisteta työväenluokkaisiksi, kun taas arkisemmat työväenkulttuurin muodot tunnistetaan. Suuri osa työväenluokkaisiin harrastuksiin ja työväenluokan musiikkimakuun liittyvistä sanoista ei mielletä suomenkielisessä verkkomediassa työväenluokkaiseksi, kun taas työväenluokalle tyypilliseen television ja elokuvien katseluun sekä autoihin liittyvät sanat mielletään. Alustavat tulokset antavat ymmärtää, että vaikka toisaalta tiedämme, että merkittävä osa suomalaisista edelleen objektiivisen luokka-asemansa mukaan kuuluu työväenluokkaan ja työväenluokkaiset pääsääntöisetsi subjektiivisesti samaistuvat työväenluokkaan, voi olla, että mielikuva työväenluokasta itsessään on menettänyt merkitystään ja keskiluokkaistunut tai mielletään varakkaampana ja etuoikeutetumpana kuin olisi aiheellista. Kouluttamalla seuraavaksi sanaupotusmallit itse voin kriittisemmin arvioida ja vertailla aineistojen alkuperän, eli somealustalle tyypillisen keskustelukulttuurin vaikutusta havainnoille sekä toteuttaa suunnittelemani tulkitsevan ja varmentavan laadullisen analyysivaiheen.
